tiistai 1. huhtikuuta 2014

Grillikauden avajaiset ja Edit Piaf -illallinen

Kylläpä viikonloppu suhahti ohi vauhdilla. Lauantaina vietimme parvekegrillikauden avajaisia ja grillasimme siskoni perheen kanssa hot dogeja. Näitä kuumia koiria nautittiin erilaisina versioina makkaroita ja täytteitä vaihdellen. En vain löytänyt lähimmästä marketista soijanakkeja, joten kasvissyöjänä jouduin tyytymään pelkkiin sämpylöihin ja täytteisiin.
 
 
 
Illaksi menimme miehen kanssa ravintola Mylläreihin Edit Piaf -illalliselle. En ollut aiemmin tuossa ravintolassa käynytkään, joten miljöö oli minulle positiivinen yllätys. Kuten jo paikan nimestä voi päätellä, ravintola sijaitsi entisessä myllyssä. Kauniit vanhat ikkunat, katon hirret ja tiiliseinät loivat tunnelmallisen ja romanttisen ympäristön. Pariisissa syntynyt Tia Cohen esitti illassa ranskaksi Edith Piafin kappaleita. Itse pidän Piafin musiikista, joten nautin illasta kovasti. Tian upea ääni ja vahva tulkinta sai aivan kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin! Tian lisäksi kokoonpanossa oli haitaria soittava Joose Ojala sekä kontrabassoa soittava Matti Vallius. Musiikkiesitys oli sovitettu yhteen kolmen ruokalajin illallisen kanssa. Alkupalojen jälkeen bändi esitti ensimmäisen setin ja toinen esitys koitti pääruoan jälkeen.  Erityisesti vaikutuksen teki Tian pulppuava ja räväkkä persoonallisuus, joka ravisteli onnistuneesti hieman jäykähköä ja ujoa illalliskansaa. Tämä oli bändin ensimmäinen keikka Tampereella, toivonkin sydämestäni, että saamme nauttia heidän esityksestään joskus toistekin!






 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti