tiistai 20. tammikuuta 2015

Piippurassisydän

Olin jo pitkän aikaa sitten askarrellut punaisesta ja valkoisesta piippurassista sydämiä. Punaisen ja valkoisen väripari on raikas ja jouluinen, yhdistelmästä tulee mieleen piparminttukepit. :) Alun perin ajattelin laittaa sydämet joulukuusen koristeeksi, mutta päädyin lopulta käyttämään näitä joululahjapakettien koristeena.

Tässäpä vielä ohje:

Tarvitset

punaisia ja valkoisia piippurasseja yhtä monta kutakin väriä (pinkki-valkoisista tulisi muuten kivoja sydämiä ystävänpäiväksi)

Tee näin:

Ota punainen ja valkoinen piippurassi ja ala kiertämään niitä toistensa ympäri. Muotoile lopulta saamasi pötkö haluttuun muotoon ja kiinnitä muoto kiertämällä päitä toistensa ympäri.



Tässäpä tekemäni sydän. Sydämiä voi tehdä joulukuusenkoristeeksi tai vaikkapa lahjapaketin koristukseksi.

lauantai 17. tammikuuta 2015

Kauhan varressa: helppo sitruuna-vakosipulipasta

Eräänä arki-iltana teki kovasti mieli pastaa. Ruoan täytyi myös olla yksinkertaista ja nopeaa valmistaa. Niinpä pienen nettisurffailun tuloksena päädyin Liemessä -blogiin, josta löytyi simppeli sitruuna-valkosipulipasta. Raaka-aineiden vähyydestä huolimatta ruoka oli oikein maittavaa. Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty Valion valkosipulin makuista voita. Minä korvasin sen tavallisella voilla ja yhdellä puristetulla valkosipulin kynnellä.

Tässäpä vielä ohje:

Tarvitset

n. 400 g spagettia
1/2 dl juustoraastetta
1/2 sitruuna
50 g voita
1 valkosipulin kynsi
50 g pinjansiemeniä
suolaa, pippuria

Keitä pastaohjeen mukaan. Paahda pastan keittyessä pinjansiemenet kuivalla pannulla ja laita syrjään lautaselle. Sulata ja kuumenna voi pannulla ja purista joukkoon valkosipulin kynsi. Lisää pannulle keitetty pasta ja sekoita. Purista joukkoon puolikkaan sitruunan mehu ja ota pannu pois liedeltä. Lisää lopuksi juustoraaste ja pinjansiemenet. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Pastaa tarjolla suoraan pannulta
 

Neulontanurkkaus: junasukat

Siskoni toivoi lapselleen junasukkia. Ne kun ovat talvipakkasella lämpimät ja pysyvät mallinsa ansiosta hyvin jalassa. Junasukkien teko sopii myös jämälankaprojektiini: pieniin sukkiin saa hyvin käytettyä lankakerien jämiä. 

Nämä sukat kudoin käsityökopan pohjalta löytyneestä vanhasta sini-ruskeasävyisestä 7 veljestä -langasta 3,5:n puikoilla. Sukkien ohje on yksinkertainen ja sen oppii helposti ulkoa, jolloin sukkaa voi kutoa helposti vaikkapa bussissa.

Kuulun myös niihin käsityön harrastajiin, joita kiehtoo junasukkien sota-aikaan sijoittuva tarina.

Tässäpä vielä tarina, joka on napattu Junasukat 75v -facebookryhmän sivuilta.

Tämän sukan sydämellisen ja mieleenpainuvan tarinan kertoi Eila Tureniu. Alkuperäiset valkoiset sukat ovat Terttu Latvalalla varmassa tallessa. Terttu Latvalan äiti Kerttu Latvala oli matkalla 2 kk ikäisen tyttövauvansa Tuulan kanssa sotaa pakoon alkuvuodesta 1940. Junamatka Vaasasta keskeytyi, kun rata oli poikki pommitusten takia. Junassa oli heitä vastapäätä istunut eläkkeellä oleva käsityönopettaja, jolle tuli sääli pientä vauvaa ilman tossuja. Niinpä hän oli purkanut valkoista, käsin neulottua villatakkiaan ja neulonut langasta sukat radan korjaustöiden aikana.  


Alla vielä samalta sivulta napattu sukkien ohje:

Tarvitaan 50g kerälankaa (luonnonkuidut ehdottomasti parhaita) ja sukkapuikot kokoa 2½.

Luo 10 silmukkaa jokaiselle puikolle ja neulo 12 kerrosta 2oikein ja 2nurin joustinta.

*Neulo 4kerrosta nurin, 4kerrosta oikein, 4 kerrosta nurin ja 12 kerrosta 2oikein 2nurin joustinta.*.

Toista *-*.

Neulo kantalappu puikoilla 1 ja 4 sile'' neuletta, yht.12 kerrosta oikealla puolella oikein, ja nurjalla puolella nurin.
Nosta aina ensimmäinen s neulomatta.

Jaa silmukat kolmeen osaan niin, että keskellä on 6silmukkaa ja reunoilla 7silmukkaa ja tee kantapohjan kavennukset eli neulo ensin reunan 7silmukkaa oikein ja sen jälkeen keskiosasta 5silmukkaa, nosta 1silmukka neulomatta, neulo 1silmukka oikein reunaryhmän silmukoista ja vedä nostettu silmukka neulotun yli.

Käännä työ. Nosta 1.silmnukka nurin neulomatta ja neulo keskiosan 4 silmukkaa ja viimeinen silmukka seuraavan reunaryhmän silmukan kanssa nurin yhteen.


Käännä työ ja jatka neuloen edestakaisin keskimmäisillä silmukoilla kaventaen reunasilmukat pois.

Jatka poimimalla kantalapun sivuista 7 lisäsilmukkaa ja neulo terän suora osuus: *4kerrosta puikkojen 2 ja 3 silmukat nurin (jalkaterän päälle) ja loput oikein, 4kerrosta kaikki silmukat oikein.*

Toista vielä *-* 2 kertaa.

Tee sukan kärkeen nauhakavennus: ensimmäisen ja kolmannen puikon lopussa kolmanneksi ja toiseksi viimeiset silmukat oikein yhteen ja toisen ja neljännen puikon alussa toinen ja kolmas silmukka kavennus ylivetäen.

Kun jäljellä on 4silmukkaa, katkaise lanka ja pujota se 2 kertaa silmukoiden läpi.

Päättele langat ja höyrytä sukat kevyesti.




Neljä kerrosta oikein, neljä nurin -jaksotuksen ansiosta sukka pysyy hyvin ylhäällä pienissä jaloissa.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Putkilotyyny

Tapanani on lueskella kirjaa sängyllä selälläni maaten. Tätä tarkoitusta varten ompelin pitkän putkilotyynyn (mikä mahtanee olla tämän virallinen nimi?). Tyyny on lunastanut paikkansa ja olen monesti makoillut sängyllä pää tyynyllä samalla kirjaa lukien. Kankaana käytin Ikeasta joskus ostamaani värikästä ja paksua hirvikuvioista kangasta. Itse ompelin siis pelkän tyynyn, jonka täytin. Käytännöllistä olisi toki ommella itse sisätyyny (tai ostaa sellainen valmiina) ja siihen vetuketjullinen päälinen, jota voi tarpeen vaatien pestä. Täytin tyynyn yhden vanhan, käytöstä poistuneen koristetyynyn vanulla, minkä lisäksi ostin vielä kaksi 500 g:n vanutäytepussia Eurokankaasta. Oma tyynyni on kookas, mutta kukin voi ommella tyynyn mieleisensä kokoiseksi. Kunhan muistaa, että päätykappaleen ympyrän kehän pituuden (eli samalla suoran tyynykappaleen päätysivun pituuden) saa kertomalla ympyrän halkaisijan piillä (n. 3,14). Oman tyynyni keskikappaleen pituus oli 64 cm.

Tämän tyyny pään alla on mukava lueskella sängyllä.


Allapa vielä pieni ohjeistus innokkaille kotiompelijoille