Syksy on sadonkorjuun aikaa, jolloin torit täyttyvät omenoista, sienistä ja puolukoista sekä juureksista. Itse osallistuin sadonkorjuuseen tekemällä kaksi eri sienireissua. Sienireissuni päätyvät erittäin usein turhautumiseen; koska en ole alunperin Tampereelta päin kotoisin, ei minulla ole aavistustakaan hyvien sieni- tai marjametsien sijainnista. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin tuntikausien samoileminen metsässä hyttysten ja hirvikärpästen (hui!) saaliina. Varsinkin kun omaksi saaliiksi usein jää muutama hassu madonsyömä sieni.
Uhmasimme kuitenkin aiempia huonoja sienestys- ja marjastuskokemuksia ja reippaana lähdimme jopa kahtena eri kertana metsään. Koska en ole mikään sienestysvirtuoosi, tunnistan ainoastaan haperot, rouskut, kantarellit, suppilovahverot ja tatit. Ja tietysti ne kärpässienet! Itse asiassa oikein ärsyttää kun Martat tai vastaavat kotitalousneuvojat jakelevat eri medioissa vinkkejä tarkkaan taloudenpitoon. Tähän yleensä sisältyy kehotus mennä hakemaan metsästä ilmaista marjaa ja sientä. Ei sitä niin vaan sienestetä! Kuten tuossa juuri kerroin, ei hyvien sieni- tai marjametsien löytäminen ole mikään helppo juttu ja itsestään selvyys. Tuntikausien epätoivoisen rämpimisen tuloksena saattaa löytää muutaman epäillyttävän sienen, jonka tunnistamisesta ei ole vaarmuutta. Elikkä jos niitä sieniä sattuu onnekkaasti löytämään, on niiden oikea tunnistaminen sitten jo toinen juttu. Ja ikinä ei saa syödä sientä, josta on epävarma! Ja varsinkin autottomana kaupungissa se metsään meno ei nyt niin helppoa edes ole. Pyörällä vaan hurauttamaan maaseudulle tai sitten bussilla...
No, ininät sikseen. Ensimmäisellä sienestyskerralla saaliiksemme tuli litran verran kantarelleja! :) Paras omin nokkineni hankittu sienisaalis ikinä. Ne päätyivät myöhemmin illalla paistettuina leivän päälle. Nam! En myöskään saanut reissulla yhtäkään hirvikärpästä. Tämä toki vaati sen, että näytin liinanen päässä ihan karjakolta. Tosin koko ajan metsässä ja illalla harhaisuuksissani tunsin aivan kuin jokin kutittaisi ja liikkuisi päänahassa. Psykosomaattista oireilua, onneksi. Toisella sienestyskerralla emme olleetkaan niin onnekkaita, vaan löysimme läjän haperoita. Tosin madot olivat löytäneet ne jo kauan ennen meitä, joten jouduimme jättämään sienet metsään muutamaa hassua poikkeusta lukuun ottamatta.
En nyt tässä lopuksi jaa kuvaa sienistä, metsäreissusta tai tekemästäni sienivoileivästä. Äitini on syntynyt syyskuussa, joten askartelin hänelle vanhasta vuoden 2013 Martta Wendelinin seinäkalenterista syksyn lapselle sopivan kortin. Leikkasin kuvan irti kalenterista ja liimasin toiselle puolelle saman kokoisen askartelukartongin palan. Leimasin vielä onnea -toivotuksen kortin yläosaan ja kiersin alaosaan muutaman kierroksen rustiikkista nauhaa. Siinäpä se!
Äitini oli aiemmin tuonut esille sen, kuinka oli hakemassa itselleen kirpputorilta vanhaa punaista kahvipurkkia. Äiti jopa meinasi ostaa sellaisen yhteisellä kirpputorireissullamme, mutta kielsin häntä purkin liian kalliin hinnan takia. Tiedän kyllä, että vanhojen kahvipurkkien hinta pyörii kirpputoreilla siinä kympin hujakoilla, monet jopa reilusti ylikin. Itse olen kuitenkin kaikki viisi kahvipurkkiani onnistunut löytämään edullisesti, minkä vuoksi en suostu niistä kovin suuria summia maksamaan. Tänään siis pidin Moron peräkonttikirppiksellä silmät avoinna ja löysinkin äidille lahjaksi hänen halajamansa purkin. Ja hintana vain 5€! :)
 | ||||||
| Omenakortti syksyn lapselle |
 | ||||
| Pauligin kahvi edessä on helppo hymyillä |
Itselleni löysin vain yhdellä eurolla kauniin ja romanttisen kukkahuivin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti