keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Havaintoja Irlannista osa 1

Huhheijaa, täällä Irlannissa on aikaa vierähtänyt noin viitisen kuukautta. Saapuessamme marraskuun lopulla ei säät olleet kovinkaan kaksiset, mutta nyt huhtikuussa olemmekin saaneet nauttia aurinkoisista päivistä enenevissä määrin. Ja onpa se lämpötilakin oleillut +10 tai sen yläpuolella. :) 
Kaiken kaikkiaan voin sanoa viihtyneeni maassa hyvin. Nyt kun asuntommekin alkaa pikku hiljaa näyttää kodikkaalta. Itse ennen muuttoamme ahmin Irlannista tietoa erilaisten blogien kautta. Ihmisten omakohtaiset kokemukset kiinnosti. Siispä laittelen nyt alle omia huomioitani maasta ja sen menosta. Jospa tämä olisi avuksi jollekin tänne muuttoa suunnittelevalle. Ajattelin tehdä havainnoistani sarjan, tässäpä siis ensimmäinen osa.

1) Ihmisten ystävällisyys. Täällä huomaa selkeän eron irlantilaisten ystävällisyydessä suomalaisiin verrattuna. Huomaan ihmisten olevan avuliaampia ja ystävällisempiä, myös sosiaalisempia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että junaa odotellessa oudot ihmiset tulevat juttelemaan. Ja junassakin kulkiessa ihmiset perisuomalaiseen tyyliin istuvat ennemmin yksin kuin menevät jonkun viereen. Ja kaikki näpräävät kännykkäänsä eikä keskusteluja tuntemattomien kesken pääasiassa nähdä. Sopii siis hyvin meille jäyhille suomalaisille, ei tule liian suurta kulttuurishokkia. :D

2) Asiat eivät välttämättä suju sovitulla tavalla. Tätä osasinkin odottaa jo etukäteen. Asia on oikeastaan ilmennyt kohdallamme vuokra-asuntomme suhteen. Ensin oli sovittu päivä ja aika, jolloin vuokraisäntä tulee tarkemmin esittelemään asunnon toimintoja (kun olimme ottaneet kämpän jo vastaan). Mutta sitten aikataulut menivätkin uusiksi. Vuokrasopimukseen oli lisäksi kirjattu, että asunto tulee siivota muutettaessa, mutta meidän tullessa kämppään, oli se vailla siivousta. Tästä sitten relokaatioagenttimme vuokravälitystoimistolle huomautti ja asunto oli joten kuten siivottu ennen varsinaista muuttoamme. Myöskään vuokraisännän mikron vaihdot ym. ylimääräisten tavaroiden haut eivät aina ihan toimineet. Eli annettu sana ei pitänyt vaan asiasta piti muistututella. Mutta toisaalta vuokraisäntä oli aina tavatessamme tosi mukava ja kiva, joten ei hänelle voinut olla tästä ärsyyntynyt. Maassa maan tavalla! Itse olen muutenkin aika rento, joten en kovin helposti asioiden hoitamattomuudesta ärsyynny. Toista se on miehellä, joka on todella jämpti ja tehokas ja haluaa, että hommat hoituu mahdollisimman nopeasti. Hänelle tämä Irlantiin sopeutuminen onkin ollut hieman haasteellisempaa. 

3) Lämmitysjärjestelmä. Asumme 2000 -luvulla rakennetussa kerrostalossa, jossa on kaasulämmitys. Aluksi tuntuikin oudolta se, että asunnossamme oli kaksi komeroa, joista toisessa on kaasulämmitin ja toisessa boileri, josta käyttö- ja putkiin menevä vesi saivat lämpönsä. Suomessa kerrostalossa asuessa kun käytössä oli kaukolämpö eikä mitään asuntokohtaisia lämminvesivaraajia. Kesti kyllä tovi ennen kuin opimme käyttämään kaasulämmmitintämme ja siihen liittyvää ajastustoimintoja.

4) Sähköpistokkeet. Se, että täällä on käytössä erilaiset pistokket, ei tullut yllätyksenä. Hassua on se, että ainakin asunnossamme pistokkeeseen tule erikseen napauttaa virta päälle valokatkaisijan tyyppisestä nappulasta. Monta kertaa alussa kävi niin, että ihmettelin, kun vesi hellalla ei kiehunut tai uuni lämmennyt. Olin tietysti unohtanut laittaa lieden virtakatkaisijan päälle!

5) Ovet. Ovet avautuvat hassusti sisäänpäin. Tämä on epäkäytännöllistä esimerkiksi pienissä vessoissa. Tämän lisäksi asuntomme ulko-ovi pitää aina erikseen laittaa lukkoon ulos lähtiessä tai sisään mennessä. Suomessa ovet kun vain loksahtivat automaattisesti kiinni. Toisaalta näen tämän positiivisena asiana; eipähän jää koskaan avaimet vahingossa sisälle, kun kerran avainta tarvitaan ulko-oven lukkoon laittamiseen ulos lähdettäessä! :)

6) Kylpyamme. Tuntuu, että melkein jokaisessa asunnossa on kylpyamme. Ja tämähän sopii minulle. Haaveilin ammeesta Tampereen asunnossamme, jotan otan viikottaisia vaahtokylpyjä kynttilän valossa. Ihanan rentouttavaa ja paljon mieluisampaa kuin saunominen! Irlannissa näyttäisi olevan tapana myös se, että useamman makuuhuoneen asunnossa on master bedroom omalla kylpyhuoneella. Näin myös meillä. Asunnostamme löytyy siis sekä kylpyhuone ammeella että makuuhuoneen yhteydessä oleva vessa suihkulla.

7) Asunnon koon ilmoittaminen. Vuokra-asuntoilmoituksia selaillessa kävi ilmi se, että Irlannissa ei ilmeisestikään pidetä oleellisena neliömetrimäärän ilmoittamista. Siksipä asunnon kokoa voi olla vaikea hahmottaa. Suomalaisen yksiö/kaksio -asuntomuotojen sijasta täällä ilmoitetaan aina makuuhuoneiden lukumäärä. On siis vaikkapa yhden tai kahden makuuhuoneen asuntoja (eli suomalaisittan kaksioita tai kolmioita). Meidän asuntomme on kolmio, eli täältä löytyy kaksi makuuhuonetta.

8) Sänky. Makuuhuoneistamme löytyy kaksi double bediä, jotka ovat kokoluokaltaan silmämääräisesti jotain reilu 120 cm leveitä. Eli ei minusta ollenkaan pariskunnalle sopivan kokoisia! Ikävä onkin ollut Suomeen jäänyttä 160 senttistä sänkyämme...

9) Mänty. Vuokrattavien asuntojen kuvia katsellessa tuli hyvin selväksi se, että mänty on todella suosittu materiaali sisustuksessa. Ja kaikki muutkin puut. Ei hyvä meikäläisen näkökulmasta. Muutenkin sain sellaisen kuvan, että irlantilainen sisustusmaku on aika huono. Tai sitten vain valmiiksi kalustetut vuokra-asunnot on sisustettu kamaliksi. Tässäkin mielessä olemme onnekkaita. Eli irlantilaisen mittapuun mukaan asuntomme oli suht modernilla tyylillä kalustettu eikä mikään karsea loukku. Itse olen ainakin niin esteetikko, että kodin viihtyisyys ja siinä mielessä sisustus on todella tärkeää. 

10) Valmiiksi kalustetut asunnot. Yllätyksenä tuli se, että suurin osa vuokra-asunnoista on tosiaankin valmiiksi kalustettuja. Ainakin meidän hintahaarukassa. Relokaatioagenttimme kertoikin, että yleensä 2000€ ja sen yli kuukausivuokraiset asunnot ovat tyhjiä vailla kalusteita. Kuten tuolla edellä mainitsin, onneksi asuntomme on ihan ok -tyylinen.

Kuva napattu osoitteesta http://www.enchantedlearning.com/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti